Nyt on oikea aika lahjoittaa kampanjaan

Klikkaa kuvaa lahjoittaaksesi kampanjaan Ehdolla kunta- ja aluevaaleissa, Kari Laalo, Vihreät

Viimeaikaisista kirjoituksistani on saattanut huomata, että tekstini ovat muuttuneet poliittisemmiksi. Tarkimmat huomasivat, että olin 2024 keväällä ehdolla jo HOK-vaalissa.

Politisoituminen ja aktiivinen kansalaisuus ei sinänsä ole minulle uusi asia. Olen ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista aina.

Viime aikoina olen huomannut olevani yhä enemmän ja yhä useammin huolissani maailman ja demokratian tilasta. Olen ollut paikallisessa hyväntekeväisyystyössä aktiivinen jo leijonatoiminnassa, jossa olen mukana edelleen.

Poliittinen aktiivisuus on hyvää jatkoa aiempaan. Jos on huolissaan maailman tilasta, jotain on tehtävä. Niinpä liityin edellisten kuntavaalien jälkeen Vihreän puolueen jäseneksi paikalliseen yhdistykseeni - Länsi-Vantaan Vihreisiin.

Poliittiset arvoakselit

Jotkin tuttavani ovat olleet yllättyneitä kuullessaan, että olen vihreä. He olisivat sijoittaneet minut ennemmin Kokoomukseen.

Kokoomus olikin ajatuksissani pitkään vaihtoehto. Minulla on kokoomuslaisia tuttavia ja se olisi monella tapaa helppo valinta.

Kuitenkin Kokoomuksen viimevuosien politiikka ja lähentyminen perussuomalaisten kanssa eivät sovi minun näkemyksiini. Olen arvoiltani liberaali ja vasemmisto-oikeisto akselilla häilyväinen. Onhan minua luonnehdittu vihervasemmistolaiseksi ja ei se varmasti aivan pieleen mennyt arvaus ole ollut.

Olisi kuitenkin epärehellistä sijoittaa ajatukseni akselilla aivan yksinomaan vasemmalle.

Haluan kyllä mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista. Erityisen kurjaa katsottavaa ovat nykyisen hallituksen leikkaukset jo valmiiksi taloudellisesti heikossa asemassa olevilta.

Kulttuuri, koulutus ja tutkimus ovat saaneet kovia iskuja jo pitkään ja näistä ei olisi varaa vähentää lainkaan. Ajattelen myös, että meillä menee rahaa haitallisiin yritystukiin aivan liikaa ja maataloustukien kohdennus toteutuu väärin, kuten selvitysmieskin tällä viikolla lausui (HS 6.1.2025).

Samaan aikaan olen yrittäjä ja ajattelen, että markkinoiden pitäisi antaa toteuttaa luovaa tuhoa. Sellaiset yritykset menestyvät, joiden tuotteille tai palveluille löytyy maksavia asiakkaita. Jos yritys ei menesty, sen toiminta päättyy ja yrittäjä jatkaa eteenpäin kohti seuraavaa haastetta.

Vihreiden ohjelmista löytyi parhaiten minun näkemyksiini sopivat teesit. En itse tunnista Vihreää puoluetta haukkumasananakin käytetystä vihervasemmisto-termistä. Vihreissä on monipuolista ajattelua ja on minusta älyllisesti väsynyttä käyttää vihervasemmisto-tyyppistä leimakirvestä. Tämä on varmasti jotain, jota vihervasemmistolaisen odotetaankin sanovan. Jos näin on niin mikäpä siinä. Sitten olen vihervasemmistolainen herännäinen.

Kampanjat ovat käynnissä

Kuten aiemmin kirjoitin, vaaleissa ei kannata odottaa äänestyspäivään. Kampanjat ovat jo käynnissä. Nyt on se vaihe, kun kampanjoissa kerätään rahaa tekemiseen. Tai olen ehkä jo myöhässä, sillä esimerkiksi tärkeimmät mainospaikat on pitänyt jo varata.

Vaaleja tehdään rahalla

Demokratian pitäisi olla saavutettavaa ja mahdollista kaikille. Mutta aivan ilmaiseksi ehdokkaaksi ei pääse, sillä monella puolueella on vähintäänkin pakollinen ehdokasmaksu maksettavana.

On ehkä joitain henkilöitä, joilla on niin merkittävä tuttavapiiri tai sosiaalisen median seuraajapiiri, että heidän on mahdollista saada vaaleissa ääniä pelkällä karismallaan.

Ja tietysti parhaillaan politiikassa vaikuttavat saavat näkyvyyttä jo nykyisen poliittisen roolinsa perusteella.

Kuitenkin suuri osa ehdokkaista on ensimmäistä kertaa liikkeellä, kuten minäkin. He joutuvat mainostamaan ja kampanjoimaan saadakseen edes pienen osan äänestäjien huomiosta. Ja kuten tiedämme nykyisessä ajassa, huomiosta kilpaillaan kiivaasti.

On siis valitettavan totta, että vaaleja tehdään täälläkin käytännössä rahalla. Jos haluaa äänestäjiensä huomion, on oltava mielipiteillään, teeseillään ja ennen kaikkea kuvansa kanssa mukana kilpailemassa samoilla mainospaikoilla muiden ehdokkaiden kanssa.

Niin, totta tosiaan, laadukas kuva myöskin maksaa rahaa.

Nyt on aika lahjoittaa

Nyt on siis se aika, kun vaaleihin kannattaa lahjoittaa, jos se vain on mahdollista. Pienikin lahjoitus auttaa tekemään kampanjaa.

Tämän artikkelin yläreunassa näkyvä kuvapohja on sama, jota käytän ehdokkuudestani kertovassa käyntikortissa. Käyntikorttien tilaaminen maksoi 50 €. Jos esimerkiksi kaksi henkilöä lahjoittaa 25 €, sillä saa nipun esitteitä, joita ehdokas voi jakaa kampanjatapahtumassa.

Moni kuvittelee, että ehdokkaat saavat esitteet ja kampanjamateriaalit puolueelta, mutta tämä ei ole ainakaan useimmiten totta. Monet ehdokkaat joutuvat rahoittamaan kampanjansa aivan itse omista rahoistaan. Ja tietysti lahjoituksista.

Kun katsoo, minkälaisia päättäjiä esimerkiksi nykyisessä hallituksessa on, voi myös arvailla, mihin suurin osa lahjoituvaroista ohjautuu.

Lahjoituksellasi on siis äänesi lisäksi merkitystä sille, minkälaista poltiikkaa Vantaalla tehdään seuraavalla valtuustokaudella. Tai millaista politiikkaa Vantaa-Kerava hyvinvointialueella tehdään.

Minun kampanjaani pääset lahjoittamaan artikkelin yläreunan kuvaa tai tätä linkkiä klikkaamalla.

Ja tule ihmeessä juttelemaan katu- ja toritapahtumissa. Länsi-Vantaan Vihreiden verkkosivuilta näet, kun konkreettisia kampanjatapahtumia alkaa toteutua.

Takaisin