Ilmalämpöpumppu kerrostalossa

Vuoden 2014 kesä oli lämmin. Silloin, kolme vuotta sitten ja aiempina kesinä lämpöä riitti ja monessa kerrostalossahuoneistossa pohdittiin jäähdytyslaitteen hankkimista. Markkinoille oli jo aiemmin tullut laadukkaampia ja myös halpoja siirrettäviä ilman jäähdytyslaitteita, joissa lauhduttimen jäähdytysilma johdetaan tuuletusikkunasta pihalle.

Jo edellisessä 2h+k huoneistossa harkitsin jäähdytyslaitetta. Huoneistossa oli ikkunat molemmin puolin taloa, eli huoneiston sai tuuletettua tehokkaasti. Silti heinä- ja elokuun lämpiminä öinä nukkuminen oli toisinaan hankalaa, kun yöt eivät viilenneet niin paljon, että talon rakenteet ja sisäilma olisivat ehtineet viiletä.

Muutettuamme suurempaan ja aurinkoisempaan taloon teimme viimein päätöksen ilmalämpöpumpun hankkimisesta.

Ilmalämpöpumppu yleiskuva kollaasi

Kollaasin pystykuvassa ilmalämpöpumpun sisäyksikkö, pienessä yläkuvassa ulkoyksikkö ilman koteloa ja alakuvassa kotelon suojaamana.

Siirrettävät jäähdysytlaitteet ovat leluja

Pääsääntöisesti siirrettävistä jäähdytyslaitteista ei ole pysyväksi ratkaisuksi. Muistan kuulleeni ja lukeneeni ilmaa kuivaavista jäähdytyslaitteista, jotka väittävät sitovansa ilmasta kerätyn lämpöenergian ilman kuivaamisen yhteydessä kerättyyn kondenssiveteen. Minulle on tällaista laitetta kehuttu. Sen väitettiin viilentävän suurenkin tilan erittäin nopeasti.

Kondensoivan jäähdytyslaitteen teho on osaksi harhaa. Kun huoneilmasta poistetaan kosteus, se tuntuu viileämmältä. Lämpimään ulkoilmaan sitoutuu absoluuttisesti enemmän vettä, kuin kylmään pakkasilmaan. Kesällä myös sisätiloissa on suhteellisen kosteaa, verrattuna kerrostalojen talviseen kuivaan huoneilmaan. Kesällä lähes kastepisteeseen kostunut sisäilma tekee olosta tukalan. Hikoileminen on ihmisen vartalon luontainen viilennysmenetelmä. Kun kosteus ei enää kastepisteen läheisyydessä haihdu tehokkaasti iholta, hikoileminen ei viilennä. Jos huoneilmaa kuivataan, ihminen pystyy haihduttamaan jälleen iholtaan nestettä tehokkaammin, jolloin iho viilenee.

Huoneilmaa kuivaamalla saadaan ihmiselle helpompi olo, vaikka varsinainen huoneilman lämpötila ei merkittävästi alenisi.

Käyttötarpeeseen, jossa esimerkiksi makuuhuone halutaan viilentää nopeasti ennen nukkumaan käyntiä, tällainen laite saattaa toimiakin. Siirrettävät jäähdytyslaitteet yleensä ovat niin äänekkäitä, että niitä ei voi makuuhuoneessa nukkuessa käyttää. Kondensoivia laitteita on myös hyvin vaikea löytää markkinoilta. Kaupoissa niitä ei ole yleisesti saatavilla, vaan laite on hankittava ulkomaisesta verkkokaupasta.

Perusmallisten siirrettävien laitteiden ongelma on se, että kuuma poistoilma on johdettava ulos. Jos huoneistossa on pieni tuuletusikkuna, poistoputken voi kohtuullisella vaivalla viritellä siihen. Jäähdytysilma otetaan huoneesta, joten myös korvausilma on saatava jostakin. Kun yleensä kerrostalo on lähtökohtaisesti alipaineinen, saattaa jäähdytyslaitteen käytön yhteydessä käydä niin, että lisäksi tarvittava korvausilma otetaan esim. porraskäytävästä. Samalla tulee kerättyä omaan huoneistoon käryt, joita naapurihuoneistoissa syntyy.

Jos ilmanvaihto on painovoimainen, ei missään nimessä pitäisi hankkia tällaista perusmallista jäähdytyslaitetta. Tällöin johdettaessa poistoilma ulos, korvausilma otetaan todennäköisesti muista huoneistoista suoraan poistoilmahormin kautta.

Ylimääräinen äänekäs pömpeli huoneen nurkassa ja putken virittely tuuletusikkunaan oli meillä pois laskuista, joten siirrettävä laite jäi kauppaan, vaikka sellaisen vieressä siellä muutamaan otteeseen seisottiinkin.

Asialliseen jäähdytykseen tarvitaan kunnollinen laite

Jos ilmaa halutaan viilentää, ainoa kunnollinen ratkaisu on todellinen kaksipiirinen laite, jossa lämpöenergia siirretään sisäyksiköltä ulkoyksikköön kylmäaineessa. Hermeettisesti huoneistossa ei tapahdu muutosta. Kyse on ilmalämpöpumpusta. Niitä on totuttu ajattelemaan lämmityslaitteina, mutta tekniikkansa puolesta ne soveltuvat erinomaisesti myös viilentämiseen. Teknisesti ilmalämpöpummpu toimii, kuten jääkaappi.

Ulkoyksikön kompressori lämmittää ulkoilmaa jäähdyttämällä kylmäainetta. Kylmäaine siirretään suljetussa kierrossa putkea pitkin sisäyksikölle, jonka kenno jäähtyy ulkona viilenneestä kylmäaineesta. Tuuletin kierrättää sisäilmaa kennossa, jossa viilentynyt ilma jäähdyttää huonetilaa.

Kun jäähdyttävä kompressori hurisee ulkona, sisällä kuuluu vain sisäyksikön tuulettimen humina. Sisäyksikön tuuletin on varta vasten suunniteltu hiljaiseksi. Nykyiseen invertteritekniikkaan perustuva ulkoyksikön kompressori on erittäin hiljainen ja siitä ei synny häiriötä naapurille, vaikka viereisellä parvekkeella joku oleskelisikin. Ulkoyksikkö asennetaan varta vasten kerrostaloon suunnitellulle telineelle kumitassujen päälle, joten konpressorin tärinät eivät välity rakenteisiin.

Mainittakoon erikseen, että meille asennetun laitteen ulkoyksikön kompressori on aistinvaraisesti todettuna hiljaisempi, kuin avokeittiössä toimiva jääkaappimme, joka sekin on erityisen hiljainen malli.

Invertteritekniikka myös vähentää jäähdytykseen tarvittavan energian kulutusta. Kompresoria voidaan taajuusmuuttimen avulla ajaa kulloinkin pienimmällä tarpeellisella teholla. Sisäyksikön kennoa ei tarvitse jäähdyttää kuin juuri täsmälliseen tavoitelämpötilaan, jolla saavutaan huoneilmalle toivottu viileys.

En ole seurannut niin tarkkaan sähkön mittauslukemia, mutta meidän erittäin vähäisessä sähkönkulutuksessamme ilmalämpöpumpun kulutuksella ei ole havaittavaa merkitystä. Kun kerrostalokäyttäjän sähkölaskusta 2/3 muodostuu perusmaksuista, sähkön kulutuksella ei muutenkaan ole merkitystä.

Eräässä toisessa tapauksessa ilmälämpöpumppuja markkinoivan yrityksen myyjä mainitsi, että laitteen vaikutus sähkön kulutukseen on noin vanhanaikaisen hehkulampun verran. Laitteen sähkönkulutuksen voi siis kompensoida vaihtamalla vanhat sähköä kuluttavat lamput ledeihin tai uusimalla television.

Meidän taloudessamme suurin osa sähköstä käytetään pyykin pesuun. Olen kauan ihmetellyt, miksi kerrostaloissa, joissa on helposti saatavilla kaukolämpöä, lattiat ja pyykin pesuvedet lämmitetään sähköllä. En voi aidosti uskoa, että lämpimän käyttöveden hanan asentaminen pyykinpesukoneelle voi olla kohtuuttoman vaikeaa tilassa, jossa lämmintä vettä on joka tapauksessa saatavilla metrin päässä pyykinpesukoneesta. Olisi teennäistä käyttää energian säästöä perusteluna liian kuumassa sisäilmassa oleskelulle ja käyttää samaan aikaan sähköenergiaa kylpyhuoneen lattian mukavuuslämpöön.

Kerrostaloon voi asentaa ilmalämpöpumpun

Ilmalämpöpumpun asentamisessa kerrostaloon on harvoin teknisiä esteitä silloin, kun huoneiston yhteydessä on parveke. Olemme vähintään televisiossa nähneet, miltä lämpimien maiden julkisivut näyttävät, kun siellä täällä ikkunoiden vieressä tai alapuolella on jonkin sortin jäähdytyslaite. Ilmalämpöpumppu ei saa erottua rakennuksen julkisivussa ja tämä toteutuu, kun ulkoyksikkö sijoitetaan parvekkeelle lähelle parvekkeen lattiaa.

Kylmäaineputkia, mahdollisesti sähkön syöttöä ja kondenssiveden poistoa varten ulkoseinään joudutaan tekemään läpivienti. Seinään tehdään pieni n. 40-70 mm reikä, josta johdot viedään läpi. Putkien viemisen jälkeen reikä tiivistetään ja peitetään holkein. Johdot kuljetetaan koneelle suljetussa kourussa.

Läpivientireiällä ei ole käytännön merkitystä seinän kantavuudelle, vaikka se jouduttaisiin tekemään kantavaan rakenteeseen. Joissain kohteissa ulkoseinällä ei ole rakennuksen lujuuden kannalta merkitystä, vaan se on vain julkisivuelementti, jonka tarkoitus on pitää sää rakennuksen ulkopuolella.

Läpivienti voidaan tehdä timanttiporalla, mutta se onnistuu myös aivan tavanomaisella poravasaralla piikkaamalla. Käytännössä kaikki 70-luvulla ja sen jälkeen rakennetut kerrostalot on toteutettu nk. sandwich-elementtirakenteella, johon läpiviennin tekeminen ei ole ongelma. Elementissä on sisä- ja ulkokuoren välissä lämpöeristevilla. Se on keskeltä villaa lukuunottamatta ontto ja reikä piikataaan sisä- ja ulkokuoreen. Eristämisen jälkeen putket voidaan johtaa reiän läpi.

Jotta ilmalämpöpumpun asennus saadaan asiallisesti toteutettua, on asentajalla oltava riittävä osaaminen ja kokemus paitsi läpiviennin tekemisestä, myös sähkö- ja lvi-asennuksista. Tilaajan kannalta on helpointa tilata asennus sellaiselta yritykseltä, jonka asentajat pystyvät tekemään paitsi ilmalämpöpumpun asennuksen, mutta myös sen vaatiman sähkökytkennän.

Nykyiset ilmalämpöpumput ovat helppoja asennettavia, mutta asennukseen useimmiten tarvitaan tyhjiöpumppua. Sen jälkeen, kun lauhdutinpiiriin saadaan tyhjiö ja se täytetään kylmäaineella, ilmalämpöpumpun kylmätekniikka on käytännössä huoltovapaa. Toisin kuin autojen jatkuvassa tärinässä ja muutoinkin hankalissa olosuhteissa toimiva jäähdytyslaitteisto tarvitsee säännöllistä huoltoa, ilmalämpöpumppu on kohtuullisen staattisissa olosuhteissa. Kuten jääkaapistakaan, siitä ei pääse vuotamaan kylmäainetta. Suljettuun piiriin ei pääse vettä, jota tarvitsisi ajoittain poistaa.

Yhtä kaikki, ilmalämpöpumpun asentamiseen kerrostalohuoneistoon ei liity sen kummempaa dramatiikkaa, kuin omakoti- tai rivitaloon. Yksikköjen sijoitusta ehkä joutuu miettimään tarkemmin, mutta yleensä toimiva ratkaisu löytyy.

Asunto-osakeyhtiön prosessit

Nykyinen asunto-osakeyhtiölaki määrittelee tiukkoja vaatimuksia sellaisten muutostöiden tekemiseen, joissa puututaan asunto-osakeyhtiön vastuulle kuuluviin kiinteistön rakenteisiin. Sanomattakin on selvää, että reiän tekeminen ulkoseinään vaatii asunto-osakeyhtiöltä muutostyöluvan.

Ilmalämpöpumppuja asentavilta yrityksiltä saa nykyään hyviä ohjeita ja mallisuunnitelmia esiteltäväksi asunto-osakeyhtiön hallinnolle. Jäähdytyslaitteiden asentaminen alkaa olla niin yleistä, että etenkin selvissä tapauksissa, joissa osakas ehdottaa muutostyötä selkein dokumentein, yhtiöllä olisi oltava vahvat perusteet muutostyön eväämiseksi.

Asunto-osakeyhtiön hallinto ei voi asunto-osakeyhtiöön vedoten estää tarpeellisten, huoneiston käyttöä ja arvoa parantavien muutosten tekemistä saati viivyttää niitä.

Minulla ei ole kokemusta asunto-osakeyhtiön kanssa väittelystä tässä asiassa, sillä yhtiössämme tehtiin periaatepäätös ilmalämpöpumppujen asentamisen sallimisesta ennen, kuin ehdin sitä edes ehdottaa. Ehdoksi asetettiin, että osakas esittää asunto-osakeyhtiölain vaatiman suunnitelman muutostyöstä ja asennus toteutetaan ilmalämppumppujen asentamiseen erikoistuneen yrityksen toimesta, jolla on tilaajavastuulain mukaisesti asiat kunnossa.

Yhtiön hallitus pyysi kolmelta asennusyritykseltä tarjoukset muutaman eritasoisen ilmalämpöpumpun asentamisesta. Yritykset kävivät tutustumassa kohteeseen ja antoivat tarjouksensa ja ehdotuksensa asentamisen toteuttamiseksi. Yhtiön aktiivit valitsivat koteihinsa suosikkinsa tarjokkaista. Hankintaa ei tehty yhteishankintana, vaan jokainen osakas tilasi oman laitteensa asennuksen. Muutostöille valitiin yhteinen rakennusvalvoja.

Kolmen vuoden kuluessa yhtä lukuunottamatta kaikki ilmalämpöpumpun hankkineet osakkaat valitsivat laitteensa ja asennuksen samalta toimittajalta. Joihinkin asuntoihin valittiin pienempi malli, mutta suurin osa asukkaista valitsivat tehokkaamman ja laadukkaamman laitteen. Sen etuna oli kyky jäähdyttää huonetila suhteellisen nopeasti, mutta myös esim. monipuolisemmat ajastustoiminnot. Jos jäähdytystehoa ei huomioida, lopulta laitteissa on vähän eroja, kun tavoitteena on vain jäähdyttää huonetila muutamaa astetta ulkoilmaa viileämmiksi kuumimpina kesäpäivänä.

Asentaminen

Ilmalämpöpumpun sisäyksikkö on sijoitettava niin, että kylmäaineputket voidaan vetää läpiviennin kautta ulkoyksiköltä sisäyksikölle. Koneen sähkönsyöttö voidaan ottaa joko mahdollisesti ulkona parvekkeella olevalta pistorasialta tai sisältä.

Koneen eteen asennetaan turvakytkin, jolla koneen saa tarvittaessa sähköttömäksi. Meillä kaikki pistorasiat on varustettu vikavirtasuojalla, mutta jos sellaista ei ole valmiina, voi olla, että asentaminen on tarpeen.

Sisäyksikön ja kylmäaineputkien vedossa on huomioitava myös kondenssiveden poisto. Lämpimällä ilmalla, kun ilmaa jäähdytetään, sisäyksikköön tiivistyy vettä ilman kosteudesta. Tämä vesi siirretään yleensä ulos parvekkeelle ja sieltä edelleen kiinteistön sadevesiviemäriin. Joissain tilanteissa kondenssivesi voidaan ehkä ohjata pois esim. kylpyhuoneen kautta.

Jos kondenssivesi poistetaan parvekkeelle, on sisäyksiköltä oltava toimiva kaato aina parvekkeen sadevesikouruun saakka. Sisäyksikkö on siis asennettava riittävän korkealle läpivientireiän yläpuolelle, jotta painovoima kuljettaa veden ulos.

Sisäyksikkö on sijoitettava riittävän lähelle ulkoyksikköä. Jos sisäyksikkö halutaan etäälle ulkoyksiköstä, muuttuu asennus hieman kalliimmaksi, kun kondenssiveden poistoa varten joudutaan asentamaan erillinen väliallas ja pumppu. Muistelen saamistani ohjeista, että sisä- ja ulkoyksikön järkevä etäisyys on olosuhteista riippuen n. 4-5 metriä. Tämä yleensä rajoittaa sisäyksikön sijoituksen siihen huoneeseen, mikä on lähimpänä parveketta.

Ilmalämpöpumpun asennuksen yksityiskohtia

Pienessä yläkuvassa vasemmalla turvakytkin, oikealla kylmäaineputket, joiden alla kondenssiveden poistoputki. Oikeassa yläkuvassa näkyy myös ulkoyksikön asennus telineelle ja tärinöitä vaimentava kumitassu. Alakuvassa vasemmalla turvakytkin ja johtojen kuljetus kourussa läpiviennille. Oikeassa alakuvassa kylmäaineputket kuljetetaan kourussa sisäyksikölle läpiviennistä. Oikean alakuvan suuremmasta kourusta alaspäin lähtee sähköjohto, joka on kytketty lähimpään pistorasiaan.

Meillä ulkoyksikkö maisemoitiin parvekkeelle hankkimalla sen päälle puinen kotelointi. Kotelon tekeminen itse ei sekään ole hankalaa, mutta meillä päädyttiin helppouteen. Ulkoyksikkö on puisen kotelon sisällä ja kokonaisuus näyttää lähinnä pöydältä. Puinen kotelo on pinnoitettu Tikkurilan Valtti Terassiöljyllä ja se istuu nätisti parvekkeen lattian puisiin ritilälaattoihin ja ulkoseinän tiilipintaan. Toisella puolella parveketta on hyvin paljon kotelon näköinen puutarhalaatikko istutustarvikkeiden säilyttämiseen. Jos ei huomaa sisällä huoneen seinälle asennettua sisäyksikköä, vieras tuskin kiinnittää huomiota myöskään parvekkeen ulkoyksikköön.

Asentamista varten parvekkeelle ja sisäpuolelle on varattava riittävästi tilaa. Ulkoyksikkö sijoitetaan omalle telineelleen suoraan parvekkeen lattialle. Jos parvekkeella on asukkaan asentamia mattoja, ritilöitä tms, ne on ennen ilmalämpumpun asennusta poistettava ulkoyksikön alta.

Asennus tehdään yhden työpäivän kuluessa. Varsinaiseen työhön ei mene kokonaista työpäivää, mutta meidän tapauksessamme yksi asentaja asensi koneet useampaan huoneistoon saman työpäivän aikana. Jos asennusta tekee kokonainen asennustiimi, työtä voidaan vaiheistaa niin, että kunkin työvaiheen ammattihenkilö käy vuorotelleen kussakin huoneistossa. Asennustyössä saavutetaan säästöä, jos se yhdessä kerrostalossa voidaan tehdä useampaan huoneistoon saman työpäivän aikana.

Työn tilaaja voi pyytää verotuksessa työsuorituksesta kotitalousvähennystä. Meidän hankinnassamme laitteen hankintahinta oli työtä suurempi osuus, mutta pientä etua kotitalousvähennyksestä silti saatiin.

Kokemukset ilmalämpumpusta kerrostalossa

Kerrostalossa ilmalämpöpumppua käytetään vain jäähdytykseen. Lämmittäessäkin kone tuottaa kondenssivettä ja kerrostalossa talviaikaan kondenssiveden poistaminen on hankalaa, kun veden ominaisuutena on jäätyä pakkasella. Niinpä kokemukset koskevat vain jäähdytyskäyttöä, johon ilmalämpöpumppu hankittiinkin.

Ystävämme eivät suoranaisesti ole kiitelleet päätöstämme jäähdytyslaitteen hankinnasta, sillä kuten yleensä kun otat sateenvarjon kaupungille, siellä paistaa aurinko. Näinhän on nyt käynyt kesäsäille viime vuosina. Ilmalämpöpumppu toteutti tehtävänsä sillä tavalla, että kesät muuttuivat viileiksi.

Viileistä kesäsäistä huolimatta viilennystarvetta on ollut. Huoneistomme sijaitsee talon kulmauksessa, johon aurinko paistaa koko päivän. Ilta-aurinko paistaa suoraan parvekkeelle. Rakennuksen seinämassat ehtivät auringonpaisteessa lämmetä enemmän, kuin yön aikana jäähtyä. Kun tuuli usein kesäisin käy lännestä, se puhaltaa sisälle länsiseinällä lämmennyttä ilmaa. Vaikka ulkoilman lämpötila olisi alle 25 astetta, sisällä huoneistossa on tuuletuksesta huolimatta yleensä 25 astetta tai enemmän. Talo on suunniteltu niin, että lämpö pysyy sisällä ja se toimii niin myös kesällä. Etenkin loppukesästä makuuhuone lämpenee niin, että nukkuminen ilman viilennystä olisi tukalaa.

Huoneiston pohjaratkaisun sanelemana jouduimme sijoittamaan sisäyksikön makuuhuoneeseen. Ilmalämpöpumppu on harvoin käytössä yöllä, sillä se aiheuttaa jonkin verran vedon tunnetta. Laitteessa on paitsi hiljainen, myös comfort sleep -toiminto, joka mahdollistaa huoneen viilentämisen ennen nukkumaanmenoa ja laite sammuu itsekseen määritetyn ajan jälkeen. Nukahtaminen on helpompaa hieman ulkoilmaa viileämmässä huoneessa. Kun ikkunat on suljettu, huone pysyy nukkumiseen riittävän viileänä yön yli.

Loppukesästä päiväsaikaan sisälläkin oleskelu on muuttunut mukavammaksi jäähdytyksen ansiosta. Olemme huomanneet, että mukavat olosuhteet on helpompi saada aikaan, kun ilmalämpöpumppu on päällä useammin, kuin harvemmin.

Suurehkon huoneiston jäähdyttäminen ei tapahdu hetkessä. Kun lämmintä huoneistoa ryhdytään jäähdyttämään, ilmalämpöpumppu joutuu toimimaan suurella teholla liikuttaen suurta ilmamäärää kerralla. Viileä ilma ei nopeasti siirry huoneesta toiseen.

Koska lämpimällä ilmalla on taipumus nousta ylös, kylmä ilma on vastaavasti raskasta ja se laskeutuu lattian rajaan. Voi siis ollla, että alettaessa jäähdyttää koko auringon lämmittämää huoneistoa kerralla, ensin jäähtyy lattia. Kun makuuhuoneessa on viileää, olohuoneessa palelee varpaat, mutta otsa hikoilee.

Hankin aluksi ilmalämpöpumpun tueksi erillisen tuulettimen, joka puhaltaa viileää ilmaa makuuhuoneesta edelleen muuhun huoneistoon ja ilmaa sekoittaen tasoittaa lämpötilaeroja. Käytännön myötä erillisen puhaltimen koettiin olevan tiellä ja se vietiin varastoon. Parempaan tulokseen päästään, kun ilmalämpöpumppu kytketään päälle ajastuksella ennen kotiin tuloa. Se saa rauhassa jäähdyttää huoneiston tavoitelämpötilaan, jolloin kaikissa huoneisssa on mukava oleskella.

Etätyöpäivinä laite on päällä aamusta iltaan. Kaikkein kuumimpina päivinä jäähdytys ei aivan riitä työhuoneeseen asti, ellei makuuhuoneen lämpötilaa, eli ilmalämpöpumpun tavoitelämpötilaa, säädä huomattavasi tarkoituksenmukaista kylmemmäksi.

Heinäkuun puoleen väliin mennessä kesä 2017 on ollut tilastollisestikin poikkeuksellisen viileä. Ilmalämpöpumppua on tarvittu vain muutamana päivänä jäähdytykseen. Varsinkin pitkän kesäisen ja aurinkoisen päivän jälkeen kaupungilta palattua on mukava käydä virkistävässä suihkussa ja rauhoittua viileässä huoneessa.

Viileinäkin päivinä jäähdytystä enemmän ilmalämpöpumpusta on ollut etua huoneilman kuivaamisessa. Kesä on ollut myös sateinen ja huoneilman suhteellinen kosteus on ollut korkea. Ilmalämpöpumppu poistaa kosteutta ilmasta ja hieman kuivemmassa huoneilmassa on mukavampi oleskella – se ei tunnu niin tukalalta ja hiostavalta, kuin yleensä kesäsateella sisätiloissa. Raikkaasta ilmasta on ollut etua etenkin työpäivinä, kun tunkkainen olo ja hikoilu ei haittaa työtehtävään keskittymistä.

Keväällä ja alkukesästä, kun ilma ulkona on riittävän viileää, sisäilman viilennykseen riittäisi tehokas tuuletus. Kesällä ulkona on elämää ja tuuletuksen mukana ulkoa kantautuu sisälle myös elämän äänet. Asumme lentomelualueen laidalla ja rakennuksen suunniteltu äänenvaimennus toteutuu vain, kun ikkunat on suljettuna. Toisinaan - erityisesti ilta-aikaan – on mukavaa, kun voi sulkea ikkunat ja kaupungin äänet huoneiston ulkopuolelle ja silti nauttia viileästä sisäilmasta jäähdytyslaitteen ansiosta.

Ilmalämpumpusta on ollut myös yllättävä hauska hyöty lasitetun parvekkeen lämmittämiseen hetkellisesti kylminä kevätiltoina. Siinä, missä se siirtää liian lämmintä ilmaa sisältä ulos, se vastaavasti tarvittaessa hieman lämmittää parvekkeen viileää ilmaa, että siellä on mukavampi oleskella. Erillistä terassilämmitintä ei tarvita.

Kustannus

Moni varmasti harkitsee pitkään hankinnan kustannusta suhteessa saatavaan hyötyyn. Olisi aivan turhaa yrittääkään väittää, että jäähdytyslaite olisi meille mitään muuta, kuin luksusta. Se on samanlainen ilonaihe, kuin henkilöauto julkisen liikenteen sijasta, ulkona syöminen kotona tehdyn aterian vaihtoehtona tai television suoratoistopalvelu perinteisen lineaarisen televisiojakelun ohjelmavalikoiman sijasta.

Me suomalaiset olemme onnekaita, sillä monille on mahdollista valita vaihtoehtoja mm. asumiselleen. Me voimme valita paitsi asuinpaikkamme, myös sen, asummeko kerrostalossa, rivitalossa vai omassa kotitalossamme. Joillekin riittää yksiö keskustassa, toiset haluavat enemmän tilaa rauhaisemmassa ympäristössä. Jokainen arvottaa itse järjestykseen omaan elmäänsä viihtyvyyttä tuovat asiat.

Jos kesäaikaan viihtyy tai vaikka työn takia joutuu kotosalla myös sisätiloissa viettämään aikaa, myös Suomen viileissä kesissä tulee useampia viikkoja, kun jäähdytykselle on tarvetta. Jäähdytys tulee koko ajan tavanomaiseksi paitsi julkisissa tiloissa, autoissa, myös kodeissa.

Ilmalämpöpumpun hankinnan ja asennuksen hinnalla saisi hankittya yli kymmenen siirrettävää jäähdytyslaitetta. Laitteiden käyttömukavuuden kannalta on, kuin vertaisi omenoita ja appelsiineja. Molemmilla saa huonetta viilennettyä, mutta vain toisella sen voi tehdä vaivatta. Meille siirrettävä jäähdytyslaite ei ollut vaihtoehto. Viilennys koettiin siinä määrin tärkeäksi, että siihen investoitiin samanlainen rahamäärä, kuin mitä yksi viikon lomamatka kustantaisi.

Vaikka meille jäähdytyslaite on luksushankinta, on elämäntilanteita, joissa se voi olla välttämättömyys. Kaupungissa on paljon huoneistoja, joissa on ikkuna-aukot vain länteen päin. Niitä on kesäaikaan käytännön mahdottomuus saada viileäksi ilman erillistä jäähdytyslaitetta. Huonelämpötilat voivat nousta 30 asteeseen ja ylikin.

Silloin, kun tällaisessa huoneistossa asuu vanhus tai henkilö, jolla on terveyden kanssa haasteita, jäähdytyslaitteen hankkiminen on aivan eri tavalla elämänlaatua parantava ja ehkä jopa terveyttä edistävä hankinta, kuin nuoren perusterveen perheen tapauksessa.

Olisi ehkä rohkeaa väittää, että ilmalämpöpumppu nostaisi asunnon arvoa ja maksaisi sillä tavalla itsensä myöhemmin takaisin. Uskallan arvella, että ilmalämpöpumpun asennuksella huoneistoon saattaa olla myyntiaikaa lyhentävä vaikutus silloin, kun ostajaehdokas harkitsee kahden hyvän vaihtoehdon välillä, joissa toisessa on viilennysmahdollisuus, mutta toisessa ei.

Hankkisinko kerrostaloon ilmalämpöpumpun

Oman muutaman vuoden kokemukseni perusteella suosittelisin kysyjälle lämpimästi ilmalämpöpumpun hankkimista. Siirrettävät jäähdytyslaitteet suosittelisin jättämään kauppaan.

Takaisin